Campus Pro

campus pro koulutuksen hallintaan

Campus Pro -koulutuksen hallintajärjestelmä yhdessä Sopron kanssa on ratkaisu verkostoituneen koulutuksen hallintaan. Campus Pro on tarkoitettu koulutusta järjestävien oppilaitosten ja koulutusta laajasti hankkivien organisaatioiden, kuten erityisesti oppisopimusjärjestäjien sekä työvoimahallinnon ja suurehkojen yritysten yhteiseksi verkostoinfrastruktuuriksi.

Uuden sukupolven koulutuksen hallintajärjestelmä

Koulutuksen tarpeet tietojärjestelmien suhteen kehittyvät jatkuvasti. Koulutuksen hallinnan tulee olla joustavaa ja sen tulee tukea elinikäistä oppimista. Lisäksi työelämälähtöisyys opinnoissa on kasvanut ja sen merkitys tulee olemaan vielä tärkeämpää tulevaisuudessa. Näistä lähtökohdista olemme kehittäneet koulutuksen monimuotoisuuden huomioonottavan uuden sukupolven tietojärjestelmän, joka soveltuu niin oppilaitoksille kuin koulutusyrityksillekin. Campus Pro yhdessä Sopron kanssa luo ennen näkemättömiä mahdollisuuksia oppisopimustoimintaan, aikuiskoulutusta järjestäville oppilaitoksille ja koulutusyrityksille.

Campuksen kehitystyö lähti liikkeelle siitä kehitysnäkymästä, että koulutusta tullaan järjestämään yhä enemmän verkostoituneessa ympäristössä, jossa eri toimijoiden ja sidosryhmien pitää pystyä jakamaan ja käyttämään yhteistä "kumppanitietoa". Koulutusta järjestävien oppilaitosten ja koulutusyritysten omat järjestelmät ovat perinteisesti olleet niiden sisäiseen käyttöön tarkoitettuja. Campus-verkkopalvelun avulla itse koulutuksen sisältö viedään verkoston yhteiseen tietovarastoon, jolloin se on tarvittaessa julkaistavissa tai siirrettävissä verkoston kumppaneiden käyttöön. Campus-verkkopalvelun avulla koulutusta voidaan tuottaa ja hankkia joustavasti kaikkiin suuntiin kumppaneiden välillä, jolloin pystytään parantamaan koulutuksen laatua ja oppimisedellytysten valtakunnallista yhdenmukaisuutta. Yhteisen tietokannan lisäksi jokaisella toimijalla on oma, suojattu viipale Campus-tietokantaa käytössään. Campus Pro yhdessä Sopron opiskelijoiden hallinnan kanssa muodostavat markkinoiden moderneimman koulutustietojärjestelmän.

Campus Pro verkosto

 

Helppokäyttöinen voi olla myös tehokas

Campus koulutuspuun käyttö on erittäin helppoa ja intuitiivista. Kursseja voidaan siirtää koulutuspuussa hiirellä raahamalla tai sen sisältö voidaan esimerkiksi kopioida aiemmin tehdystä puusta. Joustavuudesta huolimatta koulutuspuun rakenteet on toteutettu ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteiden ja opiskelijakohtaisten henkilökohtaistamisvaatimusten mukaisesti. Koulutuspuuta voidaan käsitellä sekä opetusryhmän että yksittäisen osallistujan näkökulmasta.

Campus Pron avulla kurssi- ja läsnäolotietojen sekä tutkintotilaisuuksien suoritusten kerääminen tapahtuu osana koulutusprosessia - erillinen tilastointivaiheessa eri lähteistä tehtävä tietojen keräily ei ole tarpeen. Kun merkinnät tehdään välittömästi suoritusten jälkeen, raportoitava tieto on ajantasaista ja tietoa voidaan käyttää poikkeamien havaitsemiseen. Jatkuva seuranta parantaa toiminnan laatua ja mahdollistaa nopean reagoinnin, mikäli koulutus ei etene toivotusti. Läsnäolotietoa voidaan käyttää myös laskutusperusteen syntymisen vahvistamiseen.

Campus Pro sisältää monia edistyksellisiä ominaisuuksia koulutuksen ja osaamisen hallintaan. Järjestelmän kurssikutsut ja matkalaskujen maksatukset on integroitu karttapalveluun, jolloin sähköpostitse toimitettavissa kurssikutsuissa on mukana kartta ja ajo-ohjeet osallistujan kotiosoitteesta kurssipaikalle. Matkakorvausten haun yhteydessä hakija voi hyödyntää karttapalvelun tietoja. Matkakorvausten maksun yhteydessä haettavaa matkaa verrataan automaattisesti karttapalvelun laskemaan, jotta mahdolliset virheet tulevat esiin. Campus järjestelmän resurssit ovat integroitavissa oppilaitoksen/yrityksen käyttämään Exchange resurssikalenteriin.

Tutustu Campus Pron ominaisuuksiin demojen avulla!

Campus Pro verkkosovellus on käytettävissä pelkällä webbiselaimella ja se toteutetaan vuokrapalveluna - tietoturvaa unohtamatta. Campus Prota ei tarvitse asentaa asiakkaan palvelimelle lainkaan ja käyttö voidaan aloittaa heti, kun käyttöoikeussopimus on tehty.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!



-Sopimus Pro-    -Sopimus Pro WEB-    -Ohjelmistovuokraus-

 

Soveltuu erinomaisesti:

Oppisopimustoimintaan

Aikuiskoulutukseen

Koulutusyrityksille

Ominaisuudet:
 

Infrastruktuuri verkostoitumiselle

Koulutuksen sisällön hallinta

Opetusryhmien ja opiskelijoiden hallinta

VOS-laskenta

Tutkintorakenteiden lataaminen ja päivittäminen

Tutkintorakenteiden tietovarasto

Henkilökohtaistaminen

Läsnäolotietojen ja tutkinnon osien suoritusten kerääminen

Opiskelijatietojen ilmoittaminen ja päivittäminen

Kurssikutsujen lähetys

Opintomateriaalin jakaminen

Tietojen vienti ja tuonti toiminnallisuudet CSV ja Excel-muodoissa